Lahjoitimme yhdessä Anjalan, Inkeroisten ja Myllykosken yhdistysten kanssa vaunut KOKSin 8B -osastolle.
Möllö Pöötinen jakoi ilmapalloja Sippolan päiväkodilla kun lahjoitimme uudet heijastinliivit lasten käyttöön 15.10.2021

Tervetuloa Sippolan yhdistyksen kotisivuille!

Hallituksemme esittäytymässä kutsuvieraille
Miska Pressan Katti tanssitti ja laulatti lapsia
Myös panda hauskuutti yleisöä

TÄNÄÄN, 27.4.2024, ME OLEMME VIRALLISESTI 100-VUOTIAS!

Kakkukahvit nautimme ennakkoon viikko sitten yhdessä entisten yhdistysaktiivien, MLL:n Kaakkois-Suomen piirin edustajien sekä yhteistyökumppanien kanssa. Kahvien jälkeen juhlallisuudet jatkuivat vielä kaikille avoimen lastenkonsertin merkeissä.

Suurkiitokset kaikille juhlahumuun kanssamme osallistuneille sekä meitä muuten muistaneille! Erityiskiitokset LC Kaipiaiselle konsertin tukemisesta sekä Sale Sippolalle ongintapalkinnoista.

Parin päivän hengähdystauon jälkeen olemme taas iskussa. Kevään viimeinen nuorten kahvila pidettiin eilen perjantaina. Tulevalla viikolla meidät löytää tiistaina 30.4. Sippolan vapputorilta ja perjantaina 3.5. haastamme kaikki kyläläiset osallistumaan kanssamme “Miljoona roskapussia” tempaukseen. Myöhemmin kesällä pyörähdämme ainakin Sippolan Isolla kylätorilla, oma kylätorikahvituksemme on perjantaina 12.7. ja elokuulle on suunnitteilla retki Särkänniemeen.

Syksyllä onkin sitten luvassa taidetyöpaja ja rastirata. Jatkamme toki myös perinteistä perhekahvilatoimintaa sekä nuorten kahviloiden pyörittämistä.

Kyllä 100-vuotiaskin vielä jaksaa….

 

 

KOKO PERHEEN MLL-PÄIVÄ TYKKIMÄEN HUVIPUISTOSSA

18.5.2024 klo 11.00-16.00

 

Hyvä MLL:n jäsen,

haluamme tarjota sinulle ja perheellesi  mahdollisuuden osallistua hauskaan koko perheen MLL-päivään Tykkimäen huvipuistossa!

 

Neuvottelimme Tykkimäen kanssa huikean alennushinnan MLL:n jäsenille koko päivän ajaksi:

huvipuistoranneke alle 120 cm 26€/kpl (norm. 36e)

huvipuistoranneke yli 120 cm 33€/kpl (norm. 43e)

 

Tykkimäki on avoinna klo 11.00-19.00. Tapahtuma-päivänä klo 11.00-16.00 välisenä aikana paikalla on MLL:n laitekummeja, jotka mielellään lähtevät pyörimään laitteisiin yhdessä lapsen kanssa, mikäli lapsen kanssa huvipuistoon saapuneet aikuiset eivät itse halua tai pysty menemään laitteisiin.

Lisäksi paikalla on MLL:n Kaakkois-Suomen piirin työntekijöitä esittelemässä MLL:n toimintaa ja järjestämässä mukavaa puuhaa koko perheelle. 

 

Rannekeiden varaus, ostaminen ja lunastus

 

MLL:n jäsenenä voit tehdä alustavan rannekevarauksen täyttämällä varauslomakkeen osoitteessa: www.bit.ly/MLL_tykkimaki

 

Varaus vahvistetaan ostamalla rannekkeet alennuskoodilla Tykkimäen verkkokaupasta

10.4-15.5. välisenä aikana.

Alennuskoodi lähetetään rannekevarauksen tehneille tekstiviestillä 9.4. mennessä.

 

Rannekkeet voi lunastaa sähköpostissa tulleen koodin ja kuitin kanssa Tykkimäen lippupisteeltä tapahtuma-päivänä, eli lauantaina 18.5.

klo 9.00 alkaen

 

Alennushintaisia rannekkeita on saatavissa yhteensä 500 kpl. Maksetuilla rannekkeilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta.

 

Lisätiedot ja kysymykset:

Laila Uljas, p. 050 566 9986

tai laila.uljas@mll.fi

 

YHTEISTYÖSSÄ MUKANA:

Kaakkois-Suomessa toimivat

MLL:n paikallisyhdistykset, MLL:n

Kaakkois-Suomen piiri & Tykkimäki Oy.

MLL Sippolan paikallisyhdistyksen 100v juhlavuoden tapahtumia.

Muutokset mahdollisia.

Tervetuloa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Sippolan yhdistyksen sivuille. Järjestämme erilaisia tapahtumia ja tempauksia paikallisesti. Yhdistyksessämme toimii aktiivisesti perhekahvila. Järjestämme muutakin toimintaa ja aktiivisia talkoilijoita tarvitaan aina. Tule mukaan ideoimaan ja toteuttamaan toimintaa!

Toimitaan yhdessä Sippolalaisten lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi!

 

Seuraava perhekahvila ti 7.5.2024

klo 17 - 18.30

Mukavaa yhdessäoloa leikkien ja jutustellen.

Äitienpäiväkorttien askartelua.

Tarjolla tulevan äitienpäivän kakkukahvit, mehua ja pientä naposteltavaa.

Tervetuloa!

Perhekahvila

Sippolan yhdistyksessä kokoontuu perhekahvila noin kerran kuukaudessa. Perhekahvilassa tutustut uusiin ihmisiin ja voit jakaa kokemuksia muiden vanhempien kanssa. Tapaamme toistaiseksi vain iltaperhekahvilan merkeissä (päivät ilmoitettu) klo 16.30-18.30 Sippolan entisellä alakoululla, päiväkodin yläkerrassa.

Katso lisää Perhekahvila -välilehdeltä ja seuraa Facebook -ilmoittelua.

Tule mukaan!

 

Liity jäseneksi
Tule vapaaehtoiseksi

Tue toimintaamme